Tällä hetkellä hippi-einarilla on luettavana Kauko Röyhkän romaani Job.

Kirja on viihdyttävä kertomus kirjailijasta, jolla on rakastajia riittävästi yhden  miehen tarpeiksi. Avioliitto kirjailijalla on purkautumisvaiheessa. Yhtymäkohtia voisikin etsiä romaanin kertojan ja Röyhkän oman elämän välillä, se ei taida kuitenkaan olla kovin hedelmällistä. En ainakaan minä tunne Röyhkän elämää, vaikka hän välillä Tampereella pistäytyessään nuorta neitokaista kainalossaan kuljettaakin.

Job on myös tarina sukupolvien välisestä kuilusta. Kirja on nyt siinä vaiheessa, että mahtaako kirjan kertoja saada nuoren kirjaillisuuden harrastajan uudeksi rakastajakseen. En siis vielä tiedä miten käy. Röyhkä kuitenkin kirjoittaa oman ikäisensä ihmisen näkökulmasta tätä tarinaa. Se on todella avartavaa. Itselleni kasvoi tietoisuus omasta sukupolvestani taas piirun verran. Me reilut nelikymppiset ollaan kuultu Röyhkän muusikon uraa ihan alusta asti. Eikä se ole huono asia.

Röyhkä on uusi tutttavuus kirjailijana, vaikka hän onkin kirjoittanut kirjoja parin kymmenen vuoden ajan. Ei vain ole tullut luettua, vaikka hyllyssä kaksi hänen kirjaa onkin. Kun kirja on kokonaan luettu, tulee tarkemmat arviot kirjasta tähän blogiin.

Tykästyin kovasti Röyhkän tapaan kirjoittaa. Siinä on samaa realismia kuin Hannu Salaman teksteissä. Tosin ei aivan yhtä hiottua, mutta pieni rosoisuus on hyvä asia.