Hippi Elmeri on nyt viime aikoina lukenut esseitä. Väinö Linnan, Väinö Kirstinän ja Yrjö Ahmavaaran esseet ovat kuluneet Hipin käsissä. Näin maallikkonakin huomaa, että kuka on kirjallisesti suuntautunut ja kuka jotenkin muuten. Yrjö Ahmavaara on fyysikko ja varmasti hyvin viisas mies. Kirjoittaa hän ei kuitenkaan osaa. Esseekokoelmassa - Esseitä tästä ajasta, Ahmavaaralla on sanottavaa paljon, mutta asia ja sen tärkeys hukkuu liikaan materiaaliin. Yritin keksi eräästäkin esseestä ydinajatusta. En oikein keksinyt mitään yhtenäistä, mutta sen sijaan kriittisyyttä löytyi varsin moneen suuntaan. Ohje voisi olla, että jos sanottavaa on paljon, niin sen voisi jakaa useampaan osaan, eikä syyttää kaikkea yhteen esseeseen. No Ahmavaara on fyysikko eikä kirjailija.

Sen sijaan Väinö Kirstinän esseet ovat mitä nauttivampaa luettavaa. Hieman minimalistisia, mutta yhtä kaikki selkeitä ja kiinnostavia. Oikeat kirjailijat ovat ehkä huomanneet, että pienemmällä sanomisen määrällä voi kertoa isoja asioita. Sen sijaan, jos asiaa on paljon, ei tekstistä saa selvää vanha Erkkikään. Väinö Kirstinällä on herkkä ote tekstiin ja hänellä on kyky kirjoittaa selvää suomea. Hänen esseissään ei paljoa tapahdu, mutta juuri sen verran, mitä esseeseen mahtuu. Nämä pohdinnat ovat tietenkin maallikon, eikä kirjallisuuden asiantuntijan mietteitä. Näin näen Kirstinän esseet. Pidän Kirstinän esseistä.

Ostin Väinö Linnan essee kokoelman - Esseitä. Ne muutamat esseet joita olen ehtinyt lukea, ovat enimmäkseen tajunnanvirtaa. Mielestäni Linna ei ole parhaimmillaan esseekirjoittajana. Loistava kirjoittaja hän on, mutta esseissä se ei niin tule esiin.

Kirjallisuusharrastus Elmerillä jatkuu ja sitten taas tulen tänne kirjoittamaan ajatuksia kirjoittamisesta ja kirjoista. Hyvää Vappua, vaikka se taisi mennäkin jo ..... ?