Hippi sai luettua yhden romaaninkin tässä männäviikolla. Petri Tammisen Mitä onni on -romaani oli ihan kiva. Ei kovin syvällinen, mutta kuitenkin ajoittain hyviä oivalluksia esittävä. Romaani oli kevytlukuinen ja siksi ehkä liiankin harmiton. Enempi särmää olisin halunnut kirjan sivuille.

Kirjan minäkertoja on kirjailija ja hänellä on hyvä taidemaalariystävä, jotka alkavat etsiä suomalaista onnea. Minäkertojan on tarkoitus kirjoittaa onnesta kirja ja maalariystävä kuvittaa sen. Minäkertojan vaimo on ahkera uranainen, joka hoitaa kodin ja lapset! Kirjan kirjailijakertojalle jää siis aikaa kirjoittamiseen, joka ei kuitenkaan ota sujuakseen. Onnen etsintä kuitenkin jää haparoivaksi, eikä sitä lopultakaan löydy. Sen sijaan kirjan lopussa minäkertoja tekee oivalluksen, joka on nykypäivään sopivan itsekäs ja siten ehkä kuvitellun onnen avain.

Kirjan anti oli kuitenkin melko kevyt. En saanut siitä paljoakaan uutta pohdittavaa. Vähäeleinen tyyli on Tammisen muista kirjoista tuttua. Tarinana kirja oli ihan kiva! Ei suurta pohdintaa, enemmänkin itsestään selvyyksiä, mutta viihdyttävä. Hipin kirjallisuusmaku menee enemmänkin näissä suurissa suomalaisissa kirjailijoissa, kuten Kivi, Linna, Meri, Huovinen, Salama, jne... Tamminen ei vielä ole Hipin suurten suomalaisten kirjailijoiden listassa, mutta ehkä tulevaisuudessa. Nykykirjallisuus tuppaa menemään kevyen sorttiseksi ja viihteen puolelle myös Suomessa. Etenkin nuoret kirjailijat eivät kovin syvällisiin asioihin pysty. Jossakin kirjassa sekin sanottiin, että itsestään ei voi kirjoittaa ohi. Toisin sanoen kirjailija ei voi kirjoittaa kirjaa, joka on syvällisempi tai älykkäämpi kuin kirjailija itse. Tämä on tätä hektistä nykyaikaa.

Sitä onneakaan kirjasta ei löytynyt. Herääkin kysymys, että miksi tuota aihetta pitäisi pohtia kirjan verran, varsinkin kun anti on vähäistä. Onnen etsiminen on filosofeja pohdituttanut kysymys. Voiko näin tärkeästä aiheesta kirjoittaa kovin keveästi? Jokainen kirjan lukija sen ratkaiskoon. Jos onnesta kirjoittaa kevyesti, niin eipä siinä voi muuta tulla kuin itsestään selvyyksiä, joita on monet aforismikirjat täynnä. Mielestäni tämä onni-kirja on Tammisen väliteos. Odottelen kuitenkin lisää Tammiselta kirjoja. On niissä oma viehätyksensä.